Syysloma

Teeskentelen viettäväni lomani mielelläni kotona. On niin rentouttavaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Pakkaaminen ja jonottaminen on niiiin rasittavaa. Sitä paitsi mikä voisi olla mukavampaa kuin nukkua pitkään, lukea kirjoja sängyssä, haravoida pihaa ja syödä turvallista kotiruokaa? Vaikka mikä, kiljuu ääni korvassani. Mikä tahansa matka, johon meillä ei ole koskaan varaa. Mikä tahansa pitkä viikonloppu missä tahansa paitsi kotona tuntuisi oikealta lomalta. Nyt loma on vain samanlaisten päivien pitkä harmaa jono, jossa lomalla tuntee olevansa vain siksi, ettei ole töissä, eikä muista heti herättyä, mikä viikonpäivä niistä samanlaisista olikaan menossa.

Kuulostaa tietysti coolilta sanoa, että me ei mennä minnekään. Me ollaan ihan vaan kotona. Koska se kuulostaa siltä, että tällä kertaa me olemme kotona, kuka sitä nyt aina jaksaa matkustaa. Tarkoitus oli kyllä lähteä Venetsiaan, mutta hotellivaraus jäi niin viimetippaan, ettei me nyt ihan mihin tahansa luukkuun sentään haluttu majoittua (kellariluukkukin olisi käynyt ilomielin, kiljuu taas se ääni). Miten jäikin sitten tarkistamatta muut kohteet – pelkkää huolimattomuutta! No, tässä sitä nyt sitten ollaan, loma ihan kotosalla, suorastaan extremeä! Mutta kertokaa, hei, miten kotona lomaillaan, kun yleensä sitä aina kiitää tuolla Keski-Euroopassa tai Nykissä lomansa… Kai sitä jotain keksii, kun naistenlehdissäkin kirjoitetaan nykyisin pysähtymisen ja hiljaisuuden tärkeydestä. Jos vaikka istuisi pihakannon päälle hengittämään syvään ja sitten meditoisi olohuoneen matolla. Siinä saisi menemään ehkä puoli tuntia lomastaan. Montakos tuntia sitä sitten enää olisi jäljellä? Vaivaiset 215 ja puoli tuntia.

Entä jos jollakulla olisikin niin, että olisi sattunut viettämään ihan kaikki syyslomansa istumalla kannonnokassa jo kauan ennen kuin naistenlehdet keksivät sitä ehdottaa? Entä jos joku olisikin jo nojaillut haravanvarteen kymmenen viimeisintä syyslomaansa ihan kotipihalla oivaltamatta siinä extremen hippustakaan, ihan vain siitä syystä, että mihinkään muuhun ei ole ollut koskaan varaa? Ehkä sellainen ihminen olisi jo ylivalaistunut, suorastaan henkiolento. Tuskin enää tästä maailmasta, sillä eihän tavallinen fyysinen ihminen selviä vuottakaan tahdistamatta sydäntään metropolin sykkeessä. Ihminen tarvitsee hengittääkseen muutakin kuin happea, kuten Louis Vittonin laukkuja ja eksoottisia makuelämyksiä kaukomailla. Kuivien lehtien haravointi ei kuulu ihmisen perustarpeisiin tai kenenkään lomahaaveisiin, paitsi niiden valittujen, joiden elämään se ei ole koskaan oikeasti kuulunut ja joiden kivikkopuutarhassa kasvaa korkeintaan se pihasuunnittelijan sinne raahaama kirsikkapuu.

Toisaalta, ehkä tämä kaikki, mitä minulla on tässä aivan käden ulottuvilla, onkin se, jota kaikki sisimmässään kaipaavat. Jospa ihmisiltä puuttuukin se, mitä minulla jo on. Ehkä he epätoivoisina etsivät sitä kaukomailta, kun eivät ymmärrä onnen kurkistelevan ihan siinä kotoisan koivun juurella…

Siis kaikki kivikkopuutarhojenne vangit ja iänikuisten kaukomatkojenne kangistamat elämästä vieraantuneet hyväosaiset! Tervetuloa syyslomien sydämeen, aitoon luontoyhteyteen kohtaamaan alkuperäinen itsesi! Ota mukaasi harava ja mukavat vaatteet ja valmistaudu meditatiiviseen sessioon pihanurmella. Kahisevien lehtien ja haravoinnin rapina auttaa sinua löytämään syvimmän minuutesi. Älä pelkää lähteä mukaan seikkailuun, tutkimusmatkalle omaan itseesi. Haravointiterapian hinta on 250 euroa per kurssilainen. Kurssi kestää viikonlopun (ainakin, meillä on paljon lehtipuita). Omat eväät mukaan. Ilmoittaudu heti, sillä kurssille (pihaan) mahtuu vain kymmenen nopeinta. Tervetuloa!