lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kuinka kasvattaa lapsi vaivattomasti


 Nimettömänä pysyttelevä kasvatusguru halusi kirjoittaa erilaisen kasvatusoppaan. Hän kuvitteli pystyvänsä sarkasmin keinoin herättelemään vanhemmat ruususen unestaan, jossa lasten kasvatus ei vaadi aikuiselta juurikaan muutoksia omaan elämään. Sittemmin kävi ilmi, että moni vanhempi ei ollut ymmärtänyt kirjan sarkasmia vaan oli alkanut toteuttaa kirjan oppeja kirjaimellisesti. Kirja vedettiin nopeasti markkinoilta, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Nyt kirjailija ei uskalla enää esiintyä omalla nimellään eikä liikkua tunnistettavana kaduilla. Haastattelutilanteessakin hän on piiloutunut valtavan lierihatun ja järjettömän kokoisten aurinkolasien taakse (myös haastateltavan ääni on muutettu): ”En olisi voinut kuvitellakaan tällaista katastrofia. Kuvittelin, että jo kirjan nimikin, Kuinka kasvattaa lapsi vaivattomasti, nostaa naurunpurskahduksen jokaisen vanhemman huulille.”

Gurun käänteisessä kasvatusoppaassa kehotetaan jo elämän alkumetreillä lataamaan itkevän vauvan kasvojen eteen jokin vauhtia ja värejä vilkkuva ruutu, iPad soveltuu tähän tehtävään mainiosti. Jos sen voi vielä laittaa nojaamaan jotenkin vauvaa vasten, jotta itse voi poistua paikalta, on suoriutunut tehtävästä kelpovanhemman tavoin. Lasta kannattaa oppaan mukaan myös kierrättää hoitajalta toiselle mahdollisimman tiheään tahtiin, jotta raukkaparka ei takerru ihmisiin. Ihmissuhteet kun nyt ovat mitä ovat, vaihtuvaa ja epävakaata laatua. Eipähän koske isona niin kovasti. Lapselle pitää myös puhua kuin aikuiselle ihmiselle, eiväthän lapset tyhmiä ole! Kirosanoihin totuttelu alkakoon jo kehdossa, säästyy järkytyksiltä ja turhalta mielipahalta sitten myöhemmin.

Vaipoissa lasta kannattaa oppaan mukaan pitää esikouluikään asti, koska vessa-asioiden opettelu on hyvin turhauttavaa ja vaivalloista. Esikoulussa on töissä kasvatuksen ammattilaisia, jotka ovat saaneet koulutuksen tällaisiin asioihin. Muutenkaan lapsen kasvattamiseen ei kannata gurun mielestä tuhrata aikuisen kallisarvoista aikaa, lapsen kasvattaminen kun ei juurikaan eroa huonekasvien kasvattamisesta. Mullan sijaan lapsi istutetaan vitaminoitujen murojen ääreen ja nesteytys hoituu maitokaakaolla. Aika-ajoin lapsen tukkaa pitää leikata, ettei se sotkeennu muroihin. Satujen lukemiset, leikit ja muut vastaavat kivikautiset jäänteet voi unohtaa, kun nykyajan tekniset laitteet viihdyttävät ja opettavat lasta paljon näppärämmin. Siispä dvd pyörimään ja lapsi mukaan tietokonepeleihin. Korkeista ikärajoistakaan ei ole harmia, koska aikuinenhan siinä pelaa, lapsi vain katselee.

Jos lapsi lakkaa kasvamasta tai syömästä murojaan, kannattaa kantaa kaupasta jääkaappi ja pakastin täyteen valmisaterioita ja laittaa mikro hurisemaan. Mikron lempeä hurina tuo lapselle myöhemmin turvallisen kotoisan olon myös tulevaisuuden opiskelijakommuunissaan. Kaapissa kannattaa aina olla myös megapakkaukset sipsejä ja limppareita, jotta lapsi voi käydä nappaamassa jotakin nälkäänsä ja oppii samalla itsenäiseksi etsimällä ruokansa. Joustava ruokailu kunniaan: kukin syököön, kun mieli tekee!

Asumisjärjestelyissä kannattaa mahdollisimman pian lohkaista lapselle se ikioma huone, ja sinne on asennettava Lapsen Henkilökohtainen Televisio, Lapsen Henkilökohtainen Tietokone nettiyhteyksineen sekä Lapsen Henkilökohtainen Playstation. Näin vanhemmat saavat tärkeää parisuhdeaikaa, kun lapsi viihtyy mukavasti huoneessaan päiväkausia sieltä kertaakaan poistumatta. Viikon välein kannattaa kuitenkin oppaan mukaan tarkistaa, onko lapsi vielä hengissä, ja täyttää murokulho.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Salakavala sanomalehti


Kouluissa vietettiin jo perinteeksi käynyttä sanomalehtiviikkoa. Kannoin omaan tokaluokkaani joka päivä ison sylillisen uunituoreita aviiseja, joita sitten tutkimme ja analysoimme ikätasoa vastaavien tehtävien avulla. Sanomalehti ei vain oikein vastaa tokaluokkalaisen ikätasoa, vaikka siellä seikkailikin hellyttävä Pilkku-koira ja moni tuttu, harmiton sarjakuvahahmo. Sanomalehdessä aikuisten maailma tunkee yhtäkkiä lapsen iholle, vaikka kuinka etsittäisiin lehden hauskinta tai iloisinta kuvaa. Kuvaa etsiskellessä lukemaan oppinut oppilas bongaa yhtäkkiä otsikon: ”Eläkeläinen myi viinaa 11-vuotiaalle.” Selaaminen loppuu kuin seinään tämän ääneen luetun havainnon jälkeen. Koko luokka haluaa tietää, kuinka vanhus voi olla niin paha. Aiheesta syntyy syvällinen, mutta joitakin oppilaita selvästi ahdistava keskustelu. Halusinko puhua viinan kiroista näille oppilaille juuri nyt? Olinko tarpeeksi rehellinen? Olinko liian rehellinen? Kysymyksiä putkahtelee aiheesta vielä tunteja sanomalehtitunnin jälkeen. Yritän vielä varmistaa, että luokka ymmärtää useimpien eläkeläisten olevan mukavia. ”Niin mutta koskaan ei voi tietää”, lisää oppilas. Niinpä. Epävarma ja sairas maailma tuli luokkaamme asumaan nallekarhujen ja satujen keskelle.

Seuraavalla sanomalehtitunnilla etusivu huutaa: ”Krematorio suunnitteilla Kouvolaan”. Oppilas lukee, että suunnitteilla on kermatori, mikä olisikin ollut mukavampi aihe tokaluokkalaisille. Krematorio-sana herättää tietenkin paljon kysymyksiä, koska kukaan ei tiedä, mikä se on. Tekisi mieli sanoa, etten minäkään. Pakkohan se on kuitenkin selventää, kun puoli luokkaa sitä silmät pyöreinä kysyy. Pyrin selvittämään asian pehmein ja lempein sanakääntein ja olen oikein tyytyväinen korulauseisiini, kunnes huomaan auki loksahtaneet suut. Jaahas, liikaa informaatiota, vaikka kerroin aiheesta minimaalisen vähän. Kysymysten tulva lainehtii luokassa: eikö sitä kuollutta satu, mistä sä voit tietää, entä jos se kuitenkin tuntee vähän, voiko minutkin polttaa, poltetaanko lapsiakin jne. Olin vähällä soittaa sanomalehden toimitukseen, että miettikää nyt hyvät ihmiset vähän niitä sanomalehtiviikon otsikoita. Aikuinen ymmärtää vähemmälläkin, ei siihen tarvita etusivun kissankokoisia kirjaimia.

Sanomalehtiviikkomme huipentuu perjantain lehteen, joka hehkuttaa ”Helvetin enkelit laskeutuivat Kouvolaan”. Lehden saatuaan oppilaat tulevat yksi kerrallaan hiipien luokseni kuiskuttamaan, että ”arvaa mitä ope, nyt et kyllä usko, mutta täällä lehdessä on ruma sana…”. Juu, niinhän se on, etusivulla viiden sentin korkuisin kirjaimin. Taas on tartuttava härkää sarvista – tai Helvetin enkeliä korvista – ja väännettävä somasta vaaleanpunaisesta rautalangasta, mistä oikein on kyse. Ainoa oppilaitteni tuntema enkeli on tähän asti ollut suojelusenkeli, joka on aika kaukana näistä siipiveikoista…

Tajuan toki, että lööpit tunkevat lapsen tajuntaan jokaisella kauppareissulla, mutta juuri siksi haluaisinkin, että koulu pysyisi lapsen maailmana, jonne asiat tulevat sitä mukaa, kun niitä ollaan valmiita vastaanottamaan, pieniksi paloiksi pilkottuna ja pedagogisesti viisaasti paketoituina. Nyt kävi vähän niin kuin huonosti valmistautuneelle kaatosateessa: läpimäriksi kastuttiin, haluttiin tai ei. Isommilla oppilailla sanomalehti on oiva opetusväline,  alkuopetuksessa se on parhaimmillaan askartelualustana ja liisteritöissä.