Eroakaikesta.fi

Internet on siitä kätevä väline, että parilla napautuksella voi ottaa kantaa painavalla tavalla. Niin kuin nyt esimerkiksi erota kirkosta. Mutta ajattelin perustaa vielä edistyksellisemmän sivuston, jossa voisi yhdellä klikkauksella erota kaikesta. Samalla kertaa eroaisi miehestään, koska se änkyrä on useimmista asioista kuitenkin eri mieltä. Mitä sellaisella miehellä tekee, joka ei vuosikausien koulutuksesta huolimatta ole samaa mieltä kanssasi kaikista asioista? No ei yhtään mitään – siis eroamaan. Voihan sitä sitten pirauttaa sen änkyrän hommiin, kun katto vuotaa tai rännit pursuilevat lehtiä. Ei kai se nyt kehtaa antaa lastensa asua vuotavan katon alla tai naapureiden ajatella, että törkeä sovinisti.

Entäs sitten ystävät? Ovatko he samaa mieltä kanssasi? Tuskinpa vain. Saattaa olla, että puhuvat pahaa selkäsi takana, ja eikös kerran käynyt jopa niin, että eräskin suorastaan pahoitti mielesi. Eikun eroamaan! Mietipä vain sitä rahanmenoakin: on synttärikorttia, tekstiviestin näpyttelyä, kahvinkeittoa ja paakelssin tarjoamista. Voihan sitä sitten tiukan paikan tullen soittaa ja sanoa, että nyt on tosi kyseessä. Kai sitä nyt sen verran lähimmäisenrakkautta löytyy, että ottavat takaisin.

Sukulaisista kannattaa erota ensimmäisenä. Mitä järkeä on roikkua ihmisissä, joita ei ole päässyt itse valitsemaan seuraansa? Ennen pitkää sukulaisissa roikkuminen tulee kalliiksikin: tulee hääkutsuja, syntymäpäiväkutsuja, kissanristiäisjuhlaa….Eikä kelpo sukulainen mene sellaisiin tilaisuuksiin ilman lahjaa. Kaiken kukkuraksi sukulaisuus työllistää sinua usein juuri sellaisina päivinä, kun sinä haluaisit viettää laatuaikaa itsesi kanssa. Sitä paitsi kuinka moni sukulainen on kanssasi samaa mieltä edes mökin seinien väristä? Suku on pahin – siis eroa suvustasi!

Puhelinoperaattorit ovat osuneet asian ytimeen, kun suorastaan palkitsevat eroajat. ”Vuoden puhelut ilmaiseksi, kun jätät entisen operaattorisi”, ”1000 tekstiviestiä veloituksetta, kun eroat x-operaattorista”! Onko kukaan kuullut operaattorista, joka mainostaisi: ”Vuoden ilmaiset puhelut kaikille, jotka ovat olleet 10 vuotta saman operaattorin asiakkaita”? No ei tietenkään ole, siinähän asiakas palkittaisiin uskollisuudesta, ja mitä sekin muka on? Muinaisjäänne tai pelkkää laiskuutta, kun ihminen ei uskalla reippaasti ottaa kantaa ja olla aktiivinen. Eroa operaattoristasi varmuuden vuoksi. Jossakin on varmasti parempi, halvempi ja toimivampi. Ellei ole, eroa puhelimestasi. Mihin sitä paitsi tarvitset enää puhelinta, kun olet eronnut ystävistäsi, sukulaisistasi ja kaikista muistakin sitoumuksistasi?

Näin kätevää on osallistuminen ja kannanotto tänä päivänä: klikkaa sivustomme etusivun keskellä olevaa ruutua ja eroat samalla kertaa takapuoltasi nostamatta kirkosta, puolisostasi, suvustasi sekä puhelinoperaattoristasi. Eläköön yksilön vapaus ja sitoutumattomuus!

Jos ei ole cool, onko silloin hot?

Kutsu kesäjuhliin on etuoikeus. Jos olet saanut kutsun, sinulla on ystäviä tai sukulaisia, joiden mielestä juhla kaipaa juuri sinun läsnäoloasi. Useat ilahtuvat kutsusta ja tuntevat hienoista ylpeyttäkin, mutta on myös heitä, jotka saavat vähintään henkisen nokkosrokon jo kutsukuoren avaamisesta. Ihan ymmärrettävää, jos viimeiset muistissa olevat juhlat olivat pelkkä nolojen kömmähdysten päättymätön ketju tai jos suusta loikki sivistyneen small talkin sijaan vain rumia rupisammakoita. Mutta harvapa meistä on se itsevarma ja sulavakäytöksinen, huumorintajuinen ja huomaavainen, etiketin osaava ja sukujuhlien sudenkuopat ketterästi pujotteleva seurapiiripantteri.

Luonteelleen ei kukaan meistä paljonkaan mahda, mutta pahimmat mokat voi välttää seuraavalla juhlamokien välttämisen pikakurssilla, joka on rakennettu empiirisen tutkimusaineiston pohjalta. Tämä tutkimusaineisto on koottu lähteeltä, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Näissä mokissa oli julkisuutta jo ihan tarpeeksi. Jos joku kuitenkin tunnistaa minut näistä esimerkeistä, niin pyydän, ettette paljasta nimeäni.

Varo kesäjuhlissa ainakin seuraavanlaisia asioita (ohjeet sopivat paremmin naisille, mutta miehetkin voivat ottaa opikseen):

1) Älä jätä tarrapapiljottia takaraivolle automatkan ajaksi – se on siellä vielä, kun seisot kakkujonossa lautanen kädessäsi. Litteä takaraivo näyttää juhlissa tyylikkäämmältä kuin kuohkeinkaan kampaus punaisen papiljotin kera.

2) Jos sinulla on sylilapsi, vältä avokaulaista mekkoa. Lapsi sylissä mekon kaula-aukko voi nimittäin venähtää alemmas kuin isäntäväen leuat.

3) Jos tarjolla on eksoottista ruokaa, älä näyttele maailmannaista. Kysyminen on sata kertaa fiksumpaa kuin höyryävän käsipyyhkeen sahaaminen suupaloiksi haarukalla ja veitsellä.

4) Jos käytät juhlissa sukkahousuja ja mekkoa, vessareissut vaativat
ylimääräistä tarkkaavaisuutta. Tarkista luotettavalta henkilöltä (tai peilistä), että mekon helmat ovat varmasti myös takaa sukkahousujen ulko- eikä sisäpuolella ennen kuin kopistelet takaisin juhlasaliin.

5) Jos kuiskit miehellesi juhlissa yksityisluonteisia ehdotuksia illan myöhemmästä ohjelmasta, katso miestäsi kaksi kertaa. Juhlapukuiset miehet ovat äkkiä katsottuna hyvin samannäköisiä, eivätkä he seiso koko iltaa siinä, missä he äsken olivat. Valitettavasti.

Juhlissa viihtyminen on tämän pikakurssin jälkeen paljon helpompaa. Nyt voit keskittää kaiken huomiosi juhlittavaan sankariin ja unohtaa itsesi. Ainakaan näitä mokia sinun ei tarvitse tehdä (mahdollisista muista mokista kurssi ei ota vastuuta - tämän kesän jälkeen tähän pikakurssiin saattaa tulla syventävä osuus).

Jos nyt kuitenkin kaikesta jakamastani opista huolimatta mokaat, naura itsellesi muiden kanssa, se kohottaa tunnelmaa ja treenaa vatsalihaksia. Jos et kerran pysty juhlissa olemaan cool, ole sitten reilusti hot - eikö se niin mene? Muista myös, että moka on lahja, ja lahjakkailla ihmisillä on kysyntää aina ja kaikkialla!

Mahdoton yhtälö

Naisen elämä on mahdoton yhtälö. Yhteen vuorokauteen pitäisi saada sovitettua lapset, koirat, parisuhde, kodinhoito, päivätyö ja vielä jotenkin myös se naisen kaikkein tärkein tehtävä: itsestä huolehtiminen. Ainakin, jos naistenlehtiin on uskomista. Toisaalta, kuka naisen tehtävistä mitään tietää, ellei sitten naistenlehdet?

Panosta itseesi! Helli talven rasittamaa ihoasi! Kuori esiin todellinen minäsi! Rasvaa, raaputa, höylää, kaavi, nypi, viilaa ja venytä! Millainen nainen uskaltaa vastustaa noin pontevia kehotuksia? Millainen nainen uskaltaa antaa säärikarvojensa liehua tuulessa ja kulmakarvojensa kasvaa yhteen? Onko sellainen oikea nainen ollenkaan?

Olen vasta naistenlehtiä luettuani tajunnut, miten vakavasti olen laiminlyönyt itseni hoitamisen. Minun pitää luultavasti luopua päivätyöstäni, että saan sovitettua kaikki naiselle välttämättömät toimenpiteet päiväohjelmaani. Kauneudenhoito on kokopäivätyötä, sanoo Helena Lindgrenkin. Päivä pitää aloittaa jooga- tai Pilates-venyttelytuokiolla, jolla keho herätellään. Sitten on vuorossa kuivaharjaus, jolla kuollut iho saadaan pois pintaa rumentamasta. Sitten hypätään jääkylmään suihkuun kudoksia kiinteyttämään (kuuma näet veltostuttaa). Suihkun jälkeen iho rasvataan selluliittia todistetusti vähentävällä kosteus- ja kiinteytysvoiteella. Eri kehon osille on tietenkin omat voiteensa, joiden kanssa on syytä olla tarkkana. Kaiken päälle vedellään kerros itseruskettavaa suihketta, jonka jälkeen patsastellaan tunnin verran alasti, koska itseruskettava aine värjää tehokkaasti kaiken, mihin se koskettaa.

Kehon herättely- ja voitelusession jälkeen syödään funktionaalinen aamupala kuten tiibetiläisiä goji-marjoja ja vitaminoitua lähdevettä. Sitten onkin aika valmistaa päivämeikki, jos vaikka mittarinlukija sattuisi käymään. Kaikkine pohjustuksineen ja varjostuksineen meikkaukseen vierähtää tunti. Kun entinen naama on saatu piilotettua todellisen minän alle, voi ruveta viilailemaan kynsiä. Muotoilun, hiomisen ja kiillotuksen jälkeen on vuorossa lakkaus. Lakkaamisen jälkeen kuivatellaan kynsiä ja varotaan koskemasta mihinkään. Kun yleensä juuri silloin on kuitenkin pakko työntää kyntensä johonkin, poistetaan pilalle mennyt lakka, ja aloitetaan koko homma alusta. Jatketaan niin kauan, että kynsilakka loppuu tai lakka ehtii kerrankin kuivua kunnolla.

Päiväohjelmaan pitäisi mahduttaa myös Personal Trainerin suunnittelemat täsmäliikkeet, ulkoilua sekä kevyt lounas (funktionaalinen – varo hiilihydraatteja!!!). Jossakin välissä hiukset pitää tietenkin pestä, syvähoitaa, kuivattaa, kiertää papiljoteille, föönata, muotoilla kampaus ja lopuksi sotkea se tuulentuivertaman näköiseksi. Illan tullen voi sitten kuulustella lasten läksyjä kasvonaamio kasvoilla ja ahkeroida kotitöitä nilkkapainot jaloissa. Säärikarvat on kuitenkin vielä ajelematta, kulmakarvat nyppimättä, kynsinauhapehmennys tekemättä ja decoltè kuorimatta.

Ehkä sittenkin pidän päivätyöni, koska vaikuttaa siltä, että säntäilisin joka tapauksessa sinne tänne säärikarvoihini kompastellen ja kulmakarvat räystääksi kasvaneina. Millä sitä paitsi kotirouvana ostelisin kaikki ihmeitä tekevät aineet? Sitä varten minun pitäisi mennä töihin. Ja millä ihmeen ajalla sitten taas kuivaharjaisin ja itseruskettaisin? Sitä varten minun pitäisi jäädä töistä pois.

Kriisin paikka

Se alkoi yhtäkkiä. Luulin, että se hiipisi kimppuun pikku hiljaa, mutta se valahtikin päälle kuin kattolumi keväällä. Kuvittelin väisteleväni sitä vielä pitkään, mutta ylitinkin näkymättömän rajan huomaamattani, yhdellä askeleella. Eilen vielä olin nuori, tänään minusta tuli vanha.

Se alkoi lomamatkalla, vuokramökin pesuhuoneessa, jonne joku sadistisuunnittelija oli asennuttanut kokovartalopeilin. Katselin peilistä kukkaan puhjennutta tytärtäni ylpeyden ja haikeuden sekaisin tuntein, kun yhtäkkiä säikähdin tyttäreni viereen hyökännyttä kummitusta. Eukko näytti satavuotiaalta, mutta hänessä oli jotakin pelottavan tuttua. ”Äiti, mikä sulle tuli?” kysyi kukkaan puhjennut viattomana. Tyttäreni puhutteli eukkoa äidikseen – minun täytyi siis olla vankina jossakin tuon eukon sisuksissa! Siloinen ja kimmoisa itseni oli loukussa vanhan eukon vartalossa! Miksei kukaan ollut pelastanut minua? Miksei kukaan tehnyt mitään?

Perheeni ei ollut muka huomannut mitään. Joko he suojelivat minua totuudelta tai sitten olin muuttunut heille näkymättömäksi. Aikuisen näköiset myyjät olivat kuitenkin yhtäkkiä ruvenneet teitittelemään minua, tai siis eukkoa, jonka sisälle olin joutunut vangiksi. Eukko ei selvästikään ollut kaikille näkymätön. Ei ainakaan sille tuttavalle, joka kehui minun ostaneen nuorekkaat housut. Millainen ihminen ostaa nuorekkaat housut? Tietenkin nuoruutensa aikapäiviä sitten ohittanut, joka ei tajua olevansa vanha!

Mielialaani ei kohottanut myöskään se viehättävä vaatekaupan myyjä, joka palveli minua yöpaitaostoksilla. Roikutin käsissäni mielestäni kaunista yöpaitaa jo ostoaikeissa, kun myyjätär kehaisi pahaa aavistamatta: ”Tuo on kuulemma tosi mukava päällä. Ostin samanlaisen lahjaksi anopilleni, ja hän on pitänyt siitä kovasti.” Anopille! Tunsin itseni sataviisitoistavuotiaaksi. Olin kuvitellut olevani myyjän kanssa samaa sukupolvea, jopa sitä sukupolvea, jolle yöpaidan mukavuus ei ole se tärkein asia. Ostin tahallani aivan toisen yöpaidan. Tosin sitä ei voi käyttää, koska se on niin epämukava, mutta siitäpähän sai, myyjän typykkä.

Verhokaupassa hypistelin suurikuvioista, värikästä kangasta nostalgisin ajatuksin. ”Minun huoneessani on joskus ollut melkein samanlaiset verhot”, erehdyin tunnustamaan alaikäiselle myyjälle. ”Niin, tuo on ollut tosi suosittua. Nuorten mielestä se on retroa ja trendikästä, varttuneempi väki taas muistaa kuosin jo 70-luvulta.” Kääk! Milloin minusta tuli varttuneempaa väkeä? Eilen olin vielä nuori, tänään jo varttuneempaa väkeä. Yhdellä peiliin vilkaisulla jätin taakse nuoruuteni. Minusta on kaiketi tullut aikuinen.

Töissä olen ollut vanha niin kauan kuin muistan. Ehkä se johtuu siitä, että työpaikallani suurin osa porukasta on minua noin viisi kertaa nuorempia. Eräs näistä keskenkasvuisista kysäisi uskontotunnilla viattomasti: ”Ope hei, monta vuotta sä olit silloin, kun Jeesus eli maan päällä?”

Kalamies

Aikansa voi kuluttaa huonomminkin kuin käymällä kalassa. Mutta harvassa harrastuksessa aikaa voi kuluttaa enempää kuin kalastuksen parissa. Kalastusta voi harrastaa yöllä, aamuyöllä, päivällä, illalla ja iltayöstä. Kalastus ei myöskään ole sidottu vuodenaikaan. Väliajat, jolloin ei suoranaisesti kalasta, voi täyttää perhonsidonnalla, vaappujen askartelulla, kalastusaiheisten lehtien ja kirjojen tutkimisella tai vertailemalla puhelimitse saaliita ja syöttejä toisten kalamiesten kanssa. Televisiostakin tulee silloin tällöin kalastusaiheista ohjelmaa.

Kalastus on hieno harrastus. Uupunut perheenisä kampeaa itsensä ylös auringonnousun aikaan ja raahautuu raakaan ulkoilmaan saalistamaan ruokaa perheelleen. Itseään säästämättä tuo urhea sankari on pakotettu seuraamaan vuosisataista viettiään sateesta, tuulesta tai paahteesta piittaamatta. Epäitsekkäästi tuo kalojen kauhu myös istuu autossa tuntikausien matkan kalaisalle joelle, vaikka vaimo tietää, miten tuskallista autossa istuminen miehelle oli jo viime kesän sukujuhlille reissatessa. Edes nälkä tai vilu ei aja pyyteetöntä pyyntimiestä kotiin, vaikka vaimo tietää, miten ankaran päänsäryn miesparka saa, jollei kotona saa ruokaa ajallaan.

Kalamies on myös ihailtavan kärsivällinen. Usean päivän kalareissun saldona voi olla yksi vaivainen taimen, joka sekin kuulemma syötiin hetimiten. Siitä huolimatta mies jaksaa taas uhrata piskuisen tilinsä kahluuhousuihin ja väkertää iltakaudet uusia perhoja menetettyjen tilalle. Oikea kalamies surffaa sujuvasti myös netissä saadakseen viimeiset perhonsidontavinkit ja tilaa viivyttelemättä ulkomailta asti strutsin sulkia englannin kielellä, vaikka vaimo tietää, miten vaikeaa miehelle on pelkästään pesukoneen korjaajan tilaaminen suomeksi.

Kalamies on myös tinkimätön. Talvella joutuu tarpomaan kilometritolkulla umpihangessa ruoan perässä, kairaamaan läpi puolimetrisen jään ja istumaan sormet tunnottomina hyisen reiän äärellä, vaikka vaimo tietää, miten arat miehen sormet ovat pelkästään talviselle maton puistelulle. Oikea kalamies ei pelkää eikä valita. Keskellä kesää hän suuntaa järvenselälle vapa veneen perässä, vaikka auringon säteily on vaarallisen voimakasta ja tuulenpuuskat keinuttavat venettä uhkaavasti. Edes verenhimoiset paarmat eivät saa miestä keskeyttämään kalastusta, vaikka vaimo tietää, miten pahan reaktion mies sai yhdestä ainoasta puremasta viime kesän asuntomessuilla.

Kaikkein suurimmat saaliit käyvät pyydykseen öisin, makuuhuoneen pimeässä. Silloin kalamies lähtee elämänsä pyyntiretkelle päänsä sisälle (ellei ole kalastamassa päänsä ulkopuolella). Hän uneksii koululaisen kokoisista vonkaleista ja kestävistä siimoista ja ynisee tyytyväisenä. Joskus vaimo saa heittokädestä silmäkulmaansa, joskus vaimon käsivarsi taas muistuttaa liikaa taimenen vantteraa vartta. Kalamiehen toiveunissa eivät seikkaile vähäpukeiset silikonimissit, vaimosta nyt puhumattakaan. Niissä kiiltäväpintaiset, jäntevät lohet pyristelevät haavissa ja hopeakylkisiä harjuksia pursuu pilkkiavannosta.

Kalamiestä voi vain ihailla. Luonnon armoilla hän taistelee leivästä vedessä lymyileviä petoja vastaan ja palaa tappionsa tantereelle yhä uudestaan. Milloinkaan kalamies ei väsy tai kyllästy harrastukseensa, pettymykset ja tappiot vain kasvattavat nälkää, ja satunnaisilla palkinnoilla hän lunastaa itselleen ja harrastukselleen lisäaikaa. Mitäpä ei kalamies tekisi perheensä ja leipänsä eteen!

Huoltoasemalla

Parisuhdetta pitäisi kuulemma huoltaa kuten autoa. Mitä uutta siinä muka on? Juuri niinhän minä olen tehnyt jo parikymmentä vuotta, eikä se ole ollut ollenkaan hyväksi autolle. Pakkasaamuina unohdan laittaa lohkolämmittimen johdon seinään ja sitten huudatan kylmää konetta. Jos moottorista kuuluu kummallista ääntä, minä väännän radiota kovemmalle. Kun auto käyttäytyy vastoin odotuksia, potkin renkaita ja syljeksin rumia sanoja. Kojetaulun merkkivalot ovat vierasta kieltä, ja sanakirja kaukana hansikaslokeron uumenissa – joutavaa hienosäätöä siis, automekaanikkojen ammattislangia ja ajanhukkaa.

Sitten ajattelin, että autohan on loppujen lopuksi aika tarpeellinen vehje ja ihan mukava olemassa, niin että sitä voisi aivan hyvin kohdella vähän paremmin – ihan niin kuin parisuhdettakin. Päätin aloittaa tankkaamisesta, koska se tuntui helpoimmalta. Laitoin pientä hyvää syötävää, katoin pöydän kauniisti ja avasin viinipullon. Muistin jopa kynttilät. Mieheni näytti ilahtuvan tästä eleestä, söi hyvällä ruokahalulla lautasen tyhjäksi ja kysyi ilmeisesti vahingossa, voiko jo mennä olohuoneeseen. Hän tarkoitti tietenkin sanoa, voiko istua siinä, minua vastapäätä, tuntikausia tuijottamassa ihania silmiäni ja kuiskailemassa romanttisia asioita. Sitten hän avasi television ja alkoi, luultavasti vahingossa, katsoa jääkiekkoa, vaikka hänen piti tietysti laittaa pyörimään minua varten vuokraamansa romanttinen elokuva. Sitten minä aloin huutaa (vahingossa), että sen verranko minusta välität ja tämänkös siitä saa, vaikka minun piti tietenkin käpertyä hänen kainaloonsa ja kysyä, paljonko peli. Sitten minä sulkeuduin keittiöön kirjan kanssa ja aloin vahingossa kiskoa viinipulloa yksinäni, vaikka minun piti tietenkin viedä lasit olohuoneeseen ja kilistää yhdessä tälle illalle. Sitten minä ajattelin, ettei tankkaaminen ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin äkkiseltään luulisi, eikä siitä kannata ainakaan parisuhteen huoltoa aloittaa.

Parisuhteen huolto kannattaa aloittaa autosta. Jos ei osaa huoltaa autoansa, on parisuhdekin näköjään romuna. Autoa kannattaa tankata säännöllisesti ja tasokkailla huoltoasemilla, vain paras on kyllin hyvää autollesi. Auton tankkaaminen on huomattavasti miehen tankkaamista yksinkertaisempaa - kynttilää ei kannata sytyttää lainkaan, ei ainakaan bensatankin läheisyydessä. Jos auto huolenpidosta huolimatta alkaa pitää kummallista ääntä, kannattaa ainakin teeskennellä kiinnostunutta. Varminta on ajaa huoltoaseman kautta, se voi olla vakavaakin. Jos auto joskus hyytyy kesken matkan, sillä on varmasti syynsä. Renkaiden potkimisen sijaan kannattaa kaivaa esiin käyttöohjekirja ja unohtaa itsekkäät menonsa. Tuntemattoman ohikulkijan kyytiin hyppääminen on hyväksyttävää vain ääriolosuhteissa!

Jos sinulla sujuu hyvin autosi kanssa, voit siirtyä tositoimiin. Parisuhde on jonkin verran haasteellisempi huollettava, koska siitä puuttuu selkeät käyttöohjeet ja merkkivalot. Ne on koottava tapauskohtaisesti itse kirjoihin ja kansiin ja päivitettävä riittävän usein. Merkkivalojakin oppii havaitsemaan, mutta se vaatii jo harjaantunutta silmää. Ajakaa varovasti ja huoltakaa kalleimpanne ajoissa!