Kevättä kaikille

Kevät on todistettavasti täällä. Sen tietää siitä, että eteisessä on hiekkaa enemmän kuin liukkaalla pihalla. Sen tietää myös siitä, että koirat pitää pestä kolme kertaa päivässä. Ja siitä, että aurinkolasien unohtaminen maksaa kolme työpäivää migreenin kourissa. Joku voisi tästä kaikesta päätellä, että kevät ei ehkä ole suosikkivuodenaikani. Keväthän on nimittäin julma ja vaativa. Kaikki paljastuu näkyviin: likaiset ikkunat, katosta roikkuvat hämähäkin seitit, ilmassa leijuva sakea pöly, valheellisen puhdas takki, joka onkin oikeasti likainen, rapissut ulkoseinämaali, joka äsken oli niin somasti piilossa hangen alla, kaatunut aita (äsken hangen alla), harmaa naama ja pakkasajan laiskottelu – kaikki paljastuu. Kevättä ei hämätä. Se hyökkää kuin piiskuri niskaan ja nauraa kaikille virheillesi. Se julistaa lööpeissä saamattomuuttasi ja laiskuuttasi. Se naulaa porttisi pieleen kyltin, jossa lukee: likaiset ikkunat, siivoamaton vaatehuone, rapisseet maalit, laiska ihminen, repsahtanut, luovuttanut, poistetaan käytöstä…

Kevät on myös päällekäyvän kirkas ja hyökkäävä. Aurinko on ihana asia, mutta kevätaurinko – jotain rajaa, hei! Sehän on kuin pistäisi lasinsiruja silmiin aamusta varhaiseen iltaan asti. Ja luonto sitten: rumaakin rumempi liejuinen maa paljastuu valkoisen lumen alta ja olla röllöttää siinä alastomana ja häpeämättömänä roskineen kaikkineen. Tekisi mieli kulkea silmät kiinni siihen asti, että jotakin – ihan mitä tahansa - kasvaa tuon maaraukan peitoksi. Kevät on kuulkaa rankkaa aikaa sellaiselle, joka ei villiinny keväästä. Sen lisäksi, että yrittää kestää kevään tuupertumatta sen kirkkauteen ja vaatimuksiin, pitää vielä sietää Kevätihmisiä, jotka saavat virtaa sellaisen innostuneisuus potenssin sata ihan kaikesta keväisestä: leskenlehti (ympyrässä juoksua, aaltoja ja hihkuntaa), jäidenlähtö (sukellus avoveteen, delfiinipotkuja vaatteet päällä), pajunkissat (muuveja Cats-musikaalista metrisessä hangessa pajupuskan juurella) ja mitä niitä onkaan. Huoh.

Kevät on ihan ok, sitten kun se on kasvanut alkukesäksi. Sitä ennen kevät on kuin murrosikäinen nuori: liikaa kaikkea, äärikokemuksia, yliammuntaa ja liioittelua. Kuin huomionkipeä teini, joka on mieluummin vaikka nolo ja rasittava kuin ihan tavallinen. Keväälle mikään ei riitä. Ei riitä leppeä auringonpaiste, pitää helottaa niin, että silmiin koskee. Ei riitä kevyt sadekuuro, pitää sataa lojottaa niin, että kellarissa tulvii. Eikä riitä kohtuullisuus lämpötiloissakaan: aamulla pitää laittaa senpäiväiset pakkaset, että autojen ovet jäätyvät kiinni. Päivällä voikin sitten hihitellä, kun ihmiset kiehuvat toppatakeissaan.

Sellainen on kevät. Mutta sanopa tämä Kevätihmisille – silmillesi saat heidät (sen pistävän auringonpaisteen lisäksi)! Saatte kuitenkin, rakkaat Kevätihmiset, pitää kevätintohimonne, mutta antakaa minun (ja ehkä jonkun muun - anyone?) pitää marraskuuni, tuo ihmisen lepokuu, armollinen, suopea talvihorros. Kohdatkaamme sovussa ja nauttikaamme keväästä – tai ainakin siitä, kun kevät on kasvanut täysi-ikäiseksi ja sitä saa alkaa sanoa kesäksi.