Kalamies

Aikansa voi kuluttaa huonomminkin kuin käymällä kalassa. Mutta harvassa harrastuksessa aikaa voi kuluttaa enempää kuin kalastuksen parissa. Kalastusta voi harrastaa yöllä, aamuyöllä, päivällä, illalla ja iltayöstä. Kalastus ei myöskään ole sidottu vuodenaikaan. Väliajat, jolloin ei suoranaisesti kalasta, voi täyttää perhonsidonnalla, vaappujen askartelulla, kalastusaiheisten lehtien ja kirjojen tutkimisella tai vertailemalla puhelimitse saaliita ja syöttejä toisten kalamiesten kanssa. Televisiostakin tulee silloin tällöin kalastusaiheista ohjelmaa.

Kalastus on hieno harrastus. Uupunut perheenisä kampeaa itsensä ylös auringonnousun aikaan ja raahautuu raakaan ulkoilmaan saalistamaan ruokaa perheelleen. Itseään säästämättä tuo urhea sankari on pakotettu seuraamaan vuosisataista viettiään sateesta, tuulesta tai paahteesta piittaamatta. Epäitsekkäästi tuo kalojen kauhu myös istuu autossa tuntikausien matkan kalaisalle joelle, vaikka vaimo tietää, miten tuskallista autossa istuminen miehelle oli jo viime kesän sukujuhlille reissatessa. Edes nälkä tai vilu ei aja pyyteetöntä pyyntimiestä kotiin, vaikka vaimo tietää, miten ankaran päänsäryn miesparka saa, jollei kotona saa ruokaa ajallaan.

Kalamies on myös ihailtavan kärsivällinen. Usean päivän kalareissun saldona voi olla yksi vaivainen taimen, joka sekin kuulemma syötiin hetimiten. Siitä huolimatta mies jaksaa taas uhrata piskuisen tilinsä kahluuhousuihin ja väkertää iltakaudet uusia perhoja menetettyjen tilalle. Oikea kalamies surffaa sujuvasti myös netissä saadakseen viimeiset perhonsidontavinkit ja tilaa viivyttelemättä ulkomailta asti strutsin sulkia englannin kielellä, vaikka vaimo tietää, miten vaikeaa miehelle on pelkästään pesukoneen korjaajan tilaaminen suomeksi.

Kalamies on myös tinkimätön. Talvella joutuu tarpomaan kilometritolkulla umpihangessa ruoan perässä, kairaamaan läpi puolimetrisen jään ja istumaan sormet tunnottomina hyisen reiän äärellä, vaikka vaimo tietää, miten arat miehen sormet ovat pelkästään talviselle maton puistelulle. Oikea kalamies ei pelkää eikä valita. Keskellä kesää hän suuntaa järvenselälle vapa veneen perässä, vaikka auringon säteily on vaarallisen voimakasta ja tuulenpuuskat keinuttavat venettä uhkaavasti. Edes verenhimoiset paarmat eivät saa miestä keskeyttämään kalastusta, vaikka vaimo tietää, miten pahan reaktion mies sai yhdestä ainoasta puremasta viime kesän asuntomessuilla.

Kaikkein suurimmat saaliit käyvät pyydykseen öisin, makuuhuoneen pimeässä. Silloin kalamies lähtee elämänsä pyyntiretkelle päänsä sisälle (ellei ole kalastamassa päänsä ulkopuolella). Hän uneksii koululaisen kokoisista vonkaleista ja kestävistä siimoista ja ynisee tyytyväisenä. Joskus vaimo saa heittokädestä silmäkulmaansa, joskus vaimon käsivarsi taas muistuttaa liikaa taimenen vantteraa vartta. Kalamiehen toiveunissa eivät seikkaile vähäpukeiset silikonimissit, vaimosta nyt puhumattakaan. Niissä kiiltäväpintaiset, jäntevät lohet pyristelevät haavissa ja hopeakylkisiä harjuksia pursuu pilkkiavannosta.

Kalamiestä voi vain ihailla. Luonnon armoilla hän taistelee leivästä vedessä lymyileviä petoja vastaan ja palaa tappionsa tantereelle yhä uudestaan. Milloinkaan kalamies ei väsy tai kyllästy harrastukseensa, pettymykset ja tappiot vain kasvattavat nälkää, ja satunnaisilla palkinnoilla hän lunastaa itselleen ja harrastukselleen lisäaikaa. Mitäpä ei kalamies tekisi perheensä ja leipänsä eteen!