Ihana, kamala karppaus

Karppaus on mielipuolista, vastuutonta, itsekästä, epäekologista ja epäterveellistä. Ainakin, jos uskoo uutisia ja Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitosta ja viime päivien julkkisprofessoreita. Ja kuka nyt ei Suomessa usko virallista mielipidettä? Vain hullu epäilee jotakuta arvovaltaista virkamiestä, joka tv-uutisissa todistaa karppauksen olevan mielipuolen hommaa. Parin vuoden päästä korjaamme kuolleiden karppaajien satoa, kun näiden verisuonet poksahtelevat peräperää. Silti monet karppaavat. Miksi ihmeessä joku haluaa leikkiä terveydellään ja jopa lastensa terveydellä?

Karppaus leviää kuin tuhkarokko ylipainoisten keskuudessa, mutta samaan aikaan myös pitkäaikaissairaiden kuten aikuistyypin diabetesta tai autoimmuunisairauksia potevien keskuudessa. Itse olen sairastanut nivelreumaa kohta seitsemän vuotta, migreeniä ja vaikeaa laktoosi-intoleranssia vielä kauemmin. Takuuaikani päättyi jossain 37 vuoden tienoilla, sitä ennen minäkin naureskelin kaikenlaisille ruokavalioille ja söin, mitä mieli teki. Terveelle, urheilulliselle ihmiselle puhjenneet epäreilut sairaudet pakottivat paitsi kääntymään lääkärin ja lääketehtaiden puoleen, myös miettimään, olisiko olemassa muita vaihtoehtoja kivuttomaan ja oireettomaan elämään. Pohdiskeluni johti moninaisten ja lopulta jopa epätoivoisten ihmiskokeiden kierteeseen. Aluksi maito haettiin maatilalta, ja kerman kuorinta oli perheessämme jokapäiväistä arkipuuhaa. Sitten joku direktiivi esti luomupuuhailumme, ja palasimme maitokaupan asiakkaiksi. Seuraavaksi laukkasin erilaisissa Rosen- ynnä muissa terapioissa. Juoksin homeopaattien, vyöhyketerapeuttien ja osteopaattien luona, minkä säryiltäni pystyin. Välillä jätin ruokavaliosta sokerin ja vehnän, välillä punaisen lihan, puoli vuotta elin hiivattomana, viljattomana (täysjyväruis sallittiin), lihattomana, maidottomana, sokerittomana ja nälissäni. Syksyllä olin kuin kuivan kesän orava, paitsi ehkä kipeämpi. Lääketiede tarjoili avukseni kortisonia ja solunsalpaajaa, erinäisiä kipulääkkeitä ja pistoksia, joiden jälkeen en enää tiennyt, mikä kipu oli sairaudesta, mikä lääkkeen sivuvaikutuksista johtuvaa. Lääkärit yrittivät parhaansa, mutta kivut eivät kadonneet. Kävin myös parantumiskokouksessa, mutta eipä ollut minun vuoroni parantua sielläkään. Ylivoimaisesti epätoivoisin kokeiluni oli 250 euroa maksanut päänsisäinen matka isovarpaaseeni. Ideana oli joku henkisten voimien valjastaminen paranemisen tueksi (ei pöllömpi ajatus sinänsä). Mutta kun isovarpaaseen piti rakentaa kuvitteellinen leirinuotio ja istua siinä paranemassa luottoystävän kanssa, tuli hienoinen epäilys mieleeni. Juu, valitan - vasta siinä vaiheessa.

Olin todella väsynyt sairastamaan ja syömään lääkkeitä, mutta erityisen väsynyt olin epätoivoisiin kokeiluihin. Silloin sain käsiini lääkäri Antti Heikkilän Ravinto ja terveys –nimisen kirjan. Juuri kun olin päättänyt, ettei yhtään ihmiskoetta enää, jokin siinä tekstissä sai minut vakuuttumaan, että tämä pitää vielä kokeilla. Kirjan pääpointti on, että vilja ja muut runsashiilihydraattipitoiset ruoat sekä huonot kasvirasvat sairastuttavat useita ihmisiä, ja jättämällä nämä ainekset pois ruokavaliosta voi parantua ilman lääkkeitä. Ajattelin, että tämän vielä kokeilen, sitten luovutan. Jätin viljat pois juhannuksena. Silloin kailotin puolipiloillani suureen ääneen itsekään itseäni uskomatta, että ”katsokaa, tässä näette hänen viimeisen ruisleipänsä”. Viikon kuluessa siitä parani laktoosi-intoleranssini. Pystyin yhtäkkiä syömään mitä tahansa maitotuotteita ilman vähäisintäkään vatsanpurua! Oloni koheni huomattavasti hetimiten: en tarvinnutkaan välipaloja kahden tunnin välein kuten siihen asti. Töistä palatessa en ollutkaan kiukkuinen enkä nälästä vapiseva, vaan rauhallinen ja kylläinen. En tarvinnutkaan unta yhdeksää tuntia yössä, vaan heräsin ilman herätyskelloa ajoissa. Ylivoimaisesti parhainta tässä kaikessa on kuitenkin se, että olen voinut jättää kaikki lääkkeeni pois ja elää kivutonta elämää jo kaksi kuukautta. Melkein kuin reuma olisi parantunut, vaikkeihän se koskaan parane – kai? Tätä kirjoittaessa on kyllä pakko koputella puuta välillä, koska karppaus on minulle melkein liian hyvää ollakseen totta. Tosin laihtunut en ole grammaakaan. Pari kiloa on tullut lisää, koska voi, kerma ja rasvaiset juustot maistuvat niin hyvälle. Mutta eläinrasvoja en enää pelkää – onhan meidät kaikki tehty ainakin osittain samasta aineesta! Ja jos olen väärässä, niin mieluummin elän nautiskellen vähän lyhyemmän elämän kuin kituuttelen kivulloisena pitkään.