Rakkaudesta retkiin

Koirat ovat ihastuttavan terapeuttista seuraa alakoulun aallokossa tempoilevalle opettajalle. Koirat ovat ennalta-aavistettavia. Kun niille heittää pallon, ne ilahtuvat aina ja juoksevat onnesta villinä sen perään. Kun oppilaille heittää pallon, ei yhtään tiedä, miten käy. Vaihtoehtoja on aivan liikaa, niin paljon liikaa, että opettaja väsyy, eikä jaksa edes heittää sitä palloa. Sen sijaan hän yrittää jotain uutta. Hän ehdottaa pyöräretkeä läheiselle uimarannalle. Eikä aavista, että hyppäsi juuri vaihtoehtojen valtamereen.

Ekaluokkalainen voi sanoa: ” Jipii! Sitten kaadetaan sieltä puita ja tehdään niistä lautta ja purjehditaan maailman ympäri ja otetaan meidän isi ja äiti mukaan!” Kasvot sädehtivät onnesta, kunnes opettaja murskaa kauniin illuusion mielestään herttaisesti:” Jos ei nyt kuitenkaan kaadettais niitä puita. Ja taitaa se maailmanympärimatkakin tehdä aikataulusta aika kiireisen…” Eikä aavista, mikä itku ja parku alkaa. Reissu onnistuu kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin, kunhan mukaan on otettu vanhempien yhteystiedot, koulunkäynninohjaaja, kaksi vanhempaa, joilla on uimaopettajakoulutus, ensiapuvälineet, eväät, aurinkorasvaa, tapaturmailmoituslomakkeita, kyypakkaus, megafoni, pilli ja opettajan migreenilääke. Vesisadekaan ei sitten lopulta haitannut lapsia yhtään.

Kolmasluokkalainen voi sanoa:” Jee! Mut onks pakko pyöräillä? Voitaisko me mennä sinne bussilla tai taksilla? Ja saako sitten uida ihan vapaasti? Mä jaksan uida sen järven ympäri kaks kertaa ainakin, ja sitten oon uinu monta kertaa sinne keskellä olevaan saareen. Saanks mä?” Ja opettaja vastaa niin kuin opettajan on vastattava: ”Et saa.” Eikä aavista, mikä apeus valtaa luokan. Kaikki ilo on kateissa, luokka polkee kohteeseen päät riipuksissa pettymyksen pilvi päittensä päällä ja vihaa tyhmää opettajaa, joka kieltää aina kaiken kivan. Reissu onnistuu kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin, kun opettaja vain jaksaa seisoa alkukesän kylmässä vedessä vyötäröään myöten merkkipaaluna, jota syvemmälle ei saa mennä. Opettaja painaa kylmettyneisiin sääriinsä muistiin tämän opin: Älä ehdota uintiretkeä, vaikka mikä tulisi.

Kuudesluokkalainen voi sanoa:” Onks pakko? Mä en ainakaan ui. Ja mä lähden sinne vain, jos saa ottaa energiajuomaa. Tollasta reissua kukaan hullu kestä ilman energiajuomaa.” Opettaja vastaa niin kuin opettajan on vastattava:” On pakko lähteä, mutta ei ole pakko uida. Energiajuomia ei oteta mukaan, eivätkä ne sovi teille muutenkaan.” Nyt opettaja on juuri valmistunut tai todella väsynyt, jos ei jo aavista, mikä seuraavaksi alkaa: valitus, marina, kauhistelu, pöyristely, sipinä ja supina. ”Rannalla on siis niin tyhmää, ettei mitään rajaa. Siellä ei oo mitään tekemistä. Siis kelaa: fillaroidaan jonossa kypärät päässä – tsiisus!” Reissu onnistuu kuitenkin täydellisesti: Oppilaat haluavat hioa uintitekniikoitaan ja pyytävät opettajalta siihen neuvoja. Lisäksi he puhuvat kuiskaamalla, jotta voisivat tunnistaa mahdollisimman paljon lintuja laulun perusteella. Monet ovat kiinnostuneita myös rannan kasvillisuudesta ja tekevät muistiinpanoja, kun opettaja availee heille päänsisäistä herbaariotaan…

No, se oli kaunis uni, mutta nyt opettajan on taas viriteltävä pilliä kaulaan ja kypärää päähän. Hei vaan ja iloista retkiaikaa kaikille!